Taustaa

Yläasteen yhteiskuntaopin tunnilla olin niin usein äänessä, että luokkakaverini ennustivat minusta poliitikkoa. Opiskeluaikoina en kuitenkaan lähtenyt mukaan yliopistopolitiikkaan, koska koin omalla naamalla ja nimellä politikoimisen vieraaksi. Juoksin kerrostalojen rappuja jakamassa hyvien ehdokkaiden vaalimainoksia mutta en osannut ajatella, että asettaisin itseni samaan julkisuusrumbaan. Tahdoin mieluummin vaikuttaa puoluepolitiikan taustajoukoissa ja aktivistina kansalaisjärjestöissä.

Maan ystävien hallituksessa olin mukana vuosituhannen alkupuolella. Vaikka aktiivinen järjestötyö jäi perheen perustamisen jalkoihin, olen sydämeltäni aina maan ystävä. Tärkeimpänä itselleni koin kulutuskriittisen toiminnan ja ilmastokampanjoinnin. Sosiaalipoliitikkona olen myös hyvinvointivaltion ystävä, minkä vuoksi olen ollut mukana Hyvinvointivaltion vaalijat ry:n hallituksessa ja tapahtumien järjestämisessä. Nykyään osallistun innokkaasti (ja käytännössä ajan puitteissa) suomalaisen Kohtuusverkoston kokoamiseen ja Solidaarisuustalouden rakentamiseen. Lisäksi olen mukana porukassa, joka virittelee kestävää hyvinvointia edistävän yhdistyksen perustamista.

Kaikkein antoisimmat omaehtoisen kansalaistoiminnan oppini olen saanut Stadin aikapankin perustamisessa. Toisen lapsen hoitovapaalla ollessani päätimme yhdessä neljän muun äidin kanssa perustaa omalle asuinalueellemme Helsinkiin vaihtopiirin, joka innokkaan alun jälkeen laajeni ja vaihtoi nimensä Stadin aikapankiksi. Aikapankkitoiminnasta tuli rakas harrastus, jossa pystyin parantamaan maailmaa konkreettisella tavalla. Kun verottaja kiinnostui aikapankeista, pääsin harjoittelemaan lobbausta ja lausuntojen kirjoittamista. Verohallinnon tekemä linjaus lannisti mieltä, mutta osoitti samalla jälleen kerran, miten suuri rooli lainsäädännöllä ja puoluepolitiikalla on.

Vuosien varrella olen tuskaillut lukemattomia kertoja sen kanssa, miten parhaiten pystyisin vaikuttamaan kestävän tulevaisuuden puolesta. Olen yrittänyt tutkia ja ymmärtää enemmän, kirjoittaa ja julkaista. Tutkijana ja aktivistina olen käynyt puhumassa erilaisissa seminaareissa, yleisötilaisuuksissa ja paneelikeskusteluissa. Valtakunnan tason kestävän kehityksen politiikkaa olen seurannut aitiopaikalta Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsenenä. Kuitenkin tuntuu, että haluaisin vaikuttaa vielä enemmän konkreettiseen päätöksentekoon.

Keväällä 2015 muutimme Helsingistä Porvooseen. Vähitellen olen tullut tutuksi uuden mahtavan kotikaupunkini kanssa. Moni asia on ihastuttanut ja toiset asiat vihastuttaneet. Vähitellen olen myös tutustunut ihmisiin, jotka jakavat vihreitä arvoja ja haluavat rakentaa kestävää Porvoota. Siksi lopulta tuntui luontevalta lähteä mukaan Porvoon vihreisiin ja paikallispolitiikkaan.